Lapsi joka on jätetty yksin,
huomiotta tai hylätty, alkaa uskoa, että yksinäisyys on täysin
negatiivinen tila. He voivat valita yhden kahdesta polusta: joko heistä
tulee liiallisen riippuvaisia muista, jatkuvasti hakien jotakuta joka pitää
heille seuraa ja suojelee heitä, tai vaihtoehtoisesti he hylkäävät kaiken
seuran jotta he välttäisivät uuden pettymyksen.
Ne, jotka pakenevat hylätyksi tulemisen pelkoa äärimmäisellä
itsenäisyydellä, eivät taas kykene nauttimaan toisen ihmisen hellästä
läheisyydestä. Heille rakkaus on synonyymi pelolle. Mitä enemmän he
kokevat hellyyttä toista ihmistä kohtaan, sitä enemmän heidän
ahdistuneisuutensa ja halunsa paeta kasvaa. He ovat sen kaltaisia ihmisiä,
jotka katkaisevat läheisiä siteitä voidakseen lakata tuntemasta ahdistusta,
jonka tämän rakastetun hahmon menettämisen mahdollisuus aiheuttaa heille.
Lapsista, joiden vanhemmat ovat aina kyseenalaistaneet ja
tukahduttaneet heitä, tulee yleensä oman itsensä pahimpia vihollisia. Tällä
tavoin he kehittävät sisäisen dialogin, joka koostuu itsensä soimaamisesta ja
syyttelystä.
Nämä lapset eivät aikuisiällään luultavasti koskaan koe
sopusointua sen välillä mitä tekevät, sanovat ja ajattelevat. He löytävät aina
keinon sabotoida omia suunnitelmiaan ja heidän on erittäin vaikeaa
hyväksyä, että myös heillä on hyveitä ja saavutuksia. He tulevat aina
kokemaan, että eivät ansaitse hellyyttä tai ymmärrystä, ja uskomaan että heidän
rakkaudentunnustuksensa muita kohtaan tullaan torjumaan.
Yleisesti ottaen he muuttuvat eristäytyneiksi ja vetäytyviksi
aikuisiksi, jotka tuntevat paniikkia sosiaalista kontaktia vaativissa
tilanteissa. Samaan aikaan he kuitenkin ovat todella riippuvaisia muiden
mielipiteistä. Joutuessaan kohtaamaan vähäisintäkin kritiikkiä muilta
he repivät itsensä täysin rikki, koska he eivät tiedä miten erottaa
objektiivinen havainto henkilökohtaisesta hyökkäyksestä.
Jos torjumisen lisäksi lasta vieläpä nöyryytetään, ovat
seuraukset tätäkin vakavammat. Tämä
nöyryytys jättää jälkeensä ratkaisemattomia vihan tunteita, jotka
muuttuvat jatkuvaksi voimattomuuden tunteeksi, joka usein johtaa tyrannimaisiin
ja tunteettomiin persoonallisuuksiin, jotka lisäksi koettavat nöyryyttää muita.
Näiden lapsuuden kokemusten jättämiä jälkiä on
todella vaikeaa muuttaa. Tämä ei silti tarkoita, että niitä ei voisi jalostaa,
kehittää ja ohjata uudelleen joksikin myönteiseksi. Ensimmäinen askel on
tunnistaa ja tunnustaa niiden olemassaolo, ja että niitä täytyy työstää, jotta
ne eivät määrittele täysin meidän loppuelämäämme.
http://mielenihmeet.fi/kolme-lapsuuden-jalkea-ikuisia/