Britannicaa on vaikea selittää.
Minulla on kaksi ovea. Vasemmanpuoleinen on ruskea, vanhaa tammea, kultaisella lukolla. Oikeanpuoleinen on valkoinen, vanhaa tammea, kultaisella lukolla. Tosin ruskea ovi on aina auki. Mutta valkoiseen oveen tarvitsee kultaisen avaimen. Se on taottu käteeni. Kun avaan oven ja astun sisään, se pamahtaa välittömästi kiinni takanani. Edes vesipisara ei mahtuisi siitä välistä. Näkymätön muuri pysäyttää kaiken. Vain minä pääsen liukumaan sen läpi.
Tuosta ovesta siis pääsee Britannicaan. Se on täysin historiallinen. Se on 1700-luvulta ja antiikin Roomasta. Siellä ei ole sähköä eikä siis mitään vihaamastani teknologiasta. Se ei ole mikään taivas sen puoleen, että siellä kyllä tapahtuu pahaa ja soditaan. Mutta ei sen ole tarkoituskaan olla. Se on toinen maailma. Maantieteellisiltä sijainneiltaan se on ihan samanlainen kuin maailma oikeasti.
Britannicassa on kaikkea. Se alkaa kumpuilevilla niityillä, mutta siellä on meri, kalliorantoja, nummia, vuoristoa, ja paljon metsää. Kaikenlaista metsää, niin kuin Rooman aikana. Ihan Etelä-Euroopassa lehtimetsää, mutta Keski-Eurooppakin on havumetsää. Siellä Suomessakin on vuoristoa. Ja ihmisiä on niin vähän. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla, niin kuin ennen kaupungistumisia. Ei populaari- eikä massakulttuuria. Siellä on monta Hadrianuksen muuria sekä akvedukteja ja kauniita siltoja ja monet talot ja kartanot ovat uusklasissia.
En kerro, minkälainen olen itse siellä. Samanlainen kuin nyt, mutta eri aikakaudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti